Siitä lähtien kun Japanin matkalla tutustuin paikalliseen pelistudioon, joka vuokrasi kerran vuodessa henkilöstölleen huvilan Havaijilta työn ympärillä rentoutumiseen, halusin tehdä saman. Tänä vuonna se sitten toteutui. Varasimme kunnon huvilakompleksin Espanjan Esteponasta, johon mahtuisimme kaikki. Valitettavasti ihan uusimmat tiimiläiset eivät mahtuneet mukaan, kun varaukset ja huvilan koko piti päättää puoli vuotta etukäteen.

Lähtö perjantaina Tampereelta, Turusta, Helsingistä ja Ruotsista

Office Abroad lähtö

Lähtöpäivä oli perjantai. Ensimmäiset lähtivät kolmen aikaan yöllä ja olivat huvilalla jo kahdelta päivällä. Viimeinen saapui Ruotsista puoli yhdeltä yöllä. Paikka oli n. tunnin ajomatkan päässä Malagan kentältä. Autoja vuokrattiin yhteensä neljä kappaletta huimaan 17 € / viikko hintaan. Tosin ylimääräinen vakuutus maksoi sitten 7 € / päivä lisää, mutta halpaa kuin saippua, kuten sanonta kuuluu.

Lauantai ja sunnuntai käytettiin rentoon yhdessäoloon. Paikasta löytyi Weberin Summit -grillikeskus ja varustellusta keittiöstä mm. rasvakeitin. Niillähän loihdittiin ravintolatason aterioita, erityisesti Tuomo kunnostautui grillimestarina. Lauantaina tehtiin retki läheiselle Gibraltarille, jossa tutustuttiin paikallisiin asukkaisiin, apinoihin.

Työt alkavat

Töitä Office Abroad

Johtavana ajatuksena oli koota porukka yhteen pidemmäksi ajaksi kuin päiväksi, koska meillä on työntekijöitä Tampereen toimiston lisäksi Lahdessa, Helsingissä, Kotkassa, Hämeenlinnassa, Turussa ja Skellefteåssa. Vaikka ihan kaikki eivät paikalle päässeet, oli tilaisuus ainutlaatuinen. Päivisin jokainen teki pääosin omia projektejaan, joita olisi muutenkin tehnyt Suomessa, mutta samanaikaisesti oli mahdollista keskustella face-to-face, mikä ei muuten ole mahdollista. Tosin silti iso osa kommunikaatiosta meni Slackia pitkin.

Välillä piti pysähtyä miettimään :-)

Välillä piti pysähtyä miettimään 🙂

Iltaisin keskusteltiin vapaamuotoisemmin omasta tekemisestä, karikoista joihin on törmätty ja hyvistä käytännöistä joita pitäisi saada laajemmin käyttöön firmassa. Tiimi osallistui jokainen oman kiinnostuksensa mukaan keskusteluun firman suunnasta, ja oli mahtava huomata kuinka porukka osallistui ja oli kiinnostunut yrityksen strategiasta, sekä siitä, kuinka voisimme yhä paremmin palvella asiakkaitamme.

http://geniem.fi/wp-content/uploads/2015/10/Teris_afrikassa1.jpg

Perjantaina osa porukasta huomasi, että Afrikka on vain tunnin laivamatkan päässä ja päätti suunnata sinne päivämatkalle. Matkan aikana hioutuivat ajatukset Geniemin DustPress laajennuksen roadmapista. DustPressin avulla voidaan tehdä WordPress-kehitystä entistä ammattimaisemmin ja kustannustehokkaammin.

Tulokset

Asiakastyön lisäksi firman strategiaa saatiin päivitettyä ja sovittua ensi vuoden kasvutavoitteet. Keinoja vielä tarkennetaan loppuvuonna, mutta saadun sekä keskustellun palautteen perusteella meillä on erinomaiset kasvun mahdollisuudet ensi vuodelle. Toki kovaa työtä tarvitaan saavuttamaan asiakas sekä tekemään hänet onnelliseksi, mutta näemme markkinamahdollisuudet ensi vuodelle sangen lupaavina.

vapaamuotoisia keskusteluja Gibraltarilla

Yhteenkuuluvuuden tunne syveni huomattavasti normaalin 7,5/5 kollegoille altistumisen muututtua lähes 24/7 tasolle. Henkilötason ymmärrys kasvoi niin ihmisenä kuin kollegana, kun asioita tehtiin todellakin yhdessä myös työpiirin ulkopuolella: ruuanlaittoa, järjestyksen ylläpitoa keittiössä, pelejä sekä hauskanpitoa. Hienot kokemukset ovat poikineet monia ideoita seuraavaksi kohteeksi, mutta sitä odotellessa hyvät muistot ja onnistumiset vievät meitä extra-voimalla eteenpäin.

Lisää matkakuvia meidän Facessa: https://www.facebook.com/geniemfi